perjantai 3. lokakuuta 2014

Futsal-kausi käyntiin!

Näin on kesä lopullisesti jäämässä taakse, kun lauantaina 4.10 potkaistaan futsal-kausi 2014-2015 liikkeelle. Epäilemättä viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta pukevat ennakkosuosikin viitan jälleen keltavihreiden ylle, mutta haastajia löytyy jonoksi asti.
Tamperelaisittain eniten kiinnostusta herättää Ykkösestä Liigaan noussut PP-70. Muutaman kauden tauon jälkeen saamme nähdä paikallisotteluita Futsalin puolella, joista ensimmäinen pelataan jo 19.10 Tampere Areenalla. Ilveksen kauden neljä ensimmäistä kotiottelua pelataan Kaukajärven Spiralilla Pirkkahallin ollessa messukäytössä.
Ilveksen pelaajisto on pysynyt suhteellisen hyvin koossa. Tosin näkyvimpiä pelaajia on siirtynyt pois kesän aikana. Timur Inapshba siirtyi Sievi Futsaliin ja maalivahti Tuomas Kallioinen avausvastus Akaan Leijona Futsalin riveihin. Jaakko Laitinen pitää välivuotta ja Juhana Jyrkiäinen viettää tämän kauden Saksassa vaihto-opiskelun merkeissä.

Ilves on pelannut harjoitusotteluita 13 kappaletta. Näiden lisäksi joukkueen kesään on mahtunut NCC-turnausta (epävirallinen pohjoismaiden mestaruusturnaus), UEFA Futsal Cupia, Liittocupia, sekä Supercupin ottelu GFT:tä vastaan. NCC-turnauksessa tuloksena oli toinen sija. Ilves voitti kolme ottelua ja hävisi yhden. UEFA Futsal Cupissa Ilves oli oman esikierroksen lohkonsa kärkipaikassa kiinni viimeisen ottelun viimeisille sekunneille asti, kunnes Rekord Bielsko-Biala teki johtomaalin, ja eteni jatkoon. Todella kirvelevä tappio! Supercup sai valtakunnallista näkyvyyttä Ylen televisioidessa kamppailun. Ottelu päättyi Ilveksen 2-1 voittoon.

Lisää ennakointia Ilves FS:n sivuilla: http://www.ilvesfs.fi/

Ilves FS kaudella 2014-2015
#13 Juha Ojanperä (mv)
#15 Teemu Keskinen (mv)
#19 Leo Rantanen(mv) 


#2 Teemu Virtanen
#3 Simo Martiskainen 
#4 Niko Stenholm 
#5 Teemu Alatalo 
#6 Petri Grönholm 

#7 Jarno Majamaa 
#9 Antti Teittinen 
#11 Jani Nyblom 
#12 Jani Korpela 
#16 Valtteri Similä 

#17 Tomi Lahtinen 
#18 Juha-Pekka Torvinen (C)
#20 Tatu Ahonen 

Otteluohjelma: http://www.ilvesfs.fi/ottelut.php

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti