torstai 2. lokakuuta 2014

Mietteitä Hattutempusta

Tampereen kaupungin järjestämä suunnitelmakilpailu Tammelan Stadionista on päättynyt. Tuomaristo päätti yksipuolisesti valita jatkosuunnittelun pohjaksi Hattutemppu-nimisen suunnitelman. Tiivistettynä suunnitelmassa stadionia reunustaa Kalevan Puistokadun ja Salhojankadun puolilta talomuuri. Kulmissa sekä keskellä kohoaa 7-12 kerroksisia torneja. Pitkillä sivuilla on myös katsomot. Ne ovat koko kentän mitalla ja jatkuvat jopa päätyrajan ylitse saman suuntaisina. Katsomot on katettu kuin myös päätyjen tyhjät alueet. Kenttä käännetään siis pohjois-etelä-suuntaan, kun se nykyään on itä-länsi-suunnassa. Kentän alle tulee noin 300-paikkainen pysäköintihalli, joka on alueen asukkaiden ja stadionin vieressä sijaitsevien työntekijöiden käytössä. Sisäänkäynti stadionille tapahtuisi päädyistä.

Pidän Hattutemppua ihan hyvänä vaihtoehtona, jos siinä olisi päätykatsomot. Suunnitelma tuollaisenaan olisi naurettava, jos tieten tahtoen stadionista tehdään tuulitunnelia, vaikka eri puheenvuoroissa on moneen kertaan toitotettu, että tuulitunnelia ei haluta. Mikä olisi päätyjen merkitys, jos suunnitelma toteutuisi tuollaisenaan? Tyhjää tilaa kadun ja kentän välissä, mitä sillä tavoitellaan? Arvostelupöytäkirjassa otetaan onneksi tähän kantaa nimeämällä päätykatsomoiden poissaolo toiminnalliseksi puutteeksi. Myös arvostelupöytäkirjan lause "Kentällä tulisi olla fanikatsomot päädyissä" kertoo siitä, että yritetään ymmärtää hyvän tunnelman mahdollistavien olosuhteiden päälle. Hyvä tunnelma saa harvoin alkunsa istumakatsomosta. Päätyjen joutomaa on melko suuri, joten molempiin päätyihin voisi parhaimmassa tapauksessa rakentaa muutaman tuhannen ihmisen vetävän massiivisen koko päädyn mittaisen seisomakatsomon. Päädyissä voisi säilyttää penkit siitä huolimatta, että ne ovat seisomakatsomoja. Hakametsän esimerkin mukaan penkkirivit voisi huputtaa. Suunnitelmassa ei olla lisäämässä autopaikkoja katsojille, joten Tammelan Stadion säilyy ympäristöystävällisenä. Hyvä asia, etenkin kun ratikalla pääsee muutaman vuoden päästä nopeasti keskustaan ja esikaupunkialueella. Päätyjen katos näyttää aika hassulta.

Arvostelupöytäkirjan mukaan mikään ehdotuksista ei ollut riittävän kustannusneutraali. Voittajaehdotuksessa kaupunki jäisi tappiolle neljä miljoonaa euroa. Tämä voi johtaa siihen, että stadionilta täytyy löytyä lisää rakennustilaa, ja mitä meillä onkaan molemmissa päädyissä? Aivan, tyhjää tilaa! Täytyy toivoa, että päädyt valjastetaan kaikesta huolimatta katsomokäyttöön ja säästöt etsitään jostain muualta. Tuomaristo kehottaa myös seuraavaa: 

 Jatkokehittelyssä tulisi tuomariston mielestä rakentamisen määrää vähentämällä sovittaa rakentaminen vielä paremmin lähialueen asuinrakennukset huomioonottavaksi.

Kuulostaa kummalliselta, että rakentamista pitäisi alkaa vähentämään, kun tähän asti on jokaisessa stadionin kehittämiseen liittyvässä korostettu stadionin ympärille rakennettavien asuin- ja liikerakennusten tärkeää merkitystä. Ilmeisesti Tammelan nimbyilijät ovat onnistuneet vaikuttamaan riittävästi mielenvikaisilla lausunnoillaan ja vaihtoehtosuunnitelmillaan tuomaristoon. Omaan silmään Hattutempun tyylinen asuintalojen sijoittelu on onnistunut. Kalevan puistotien varren torni sulautuu hyvin varsinaisiin Kalevan torneihin ja kulmien tornit luovat kaupunkimaisuutta lähiö-Tammelan katujen kulmiin.

Toivottavasti tästä tulee hyvä ja edetään jalkapallon ja katsojien ehdoilla. Ei nimbyjen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti